Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kuvat

img_2307
img_2304

Blogin arkisto

Juhannus mökillä

Lauantai 23.6.2007 - Hans

Olemme tänä kesänä olleet aika paljon mökillä Siuntiossa, Täperän tilalla. Me olemme aina ihan fiiliksissä kun saavumme Siuntioon ja juoksemme ympäri tonttia. Jens haluaa yleensä leikkiä hippaa, mutta Jensin reisilihakset ovat kehittyneet niin hyviksi, että hän saa minut usein jo kiinni. Siksi en jaksa leikkiä enää niin usein kuin viime kesänä. Viereisellä pellolla on hevosia, jotka kiinnostaa meitä kauheasti. Olenkin pari kertaa päässyt livistämään aidan raosta hevosia katsomaan. Mami on huolissaan meistä, koska metsässä saattaa liikkua vaikka kettuja. Siksi mami vahtaakin meitä koko ajan eikä päästä yksinään seikkailemaan. Koko tila aidataan meidän takia. Kuvassa pureksimme maissia. Minä järsin sitä viisaasti, mutta Jens ahmatti ylensöi ja oksensi maissia koko illan. Oli viimeinen kerta kun pääsimme jyrsimään maissia kuulemma.


img_3258.jpg

img_3273.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Vanha herra Teri

Lauantai 23.6.2007 - Hans

Juhannuksena maalla oli myös vanha herra Teri. Jens on yleensä aika isottelevaa sorttia ja räksyttikin Terille niin, että Teri loukkaantui. Jensin mielestä Terin piti olla vain paikoillaan ja aina kun se yritti liikkua Jens ilmoitti, että ilman hänen lupaansa ei sovi liikkua. Tässä kuvassa Jens ja Teri vähän tutustuvat lähemmin ja loppuilta sijuikin jo sitten ihan leppoisasti. Jens isottelee välillä minullekin ja yrittää olla pomo. Harvemmin minä siihen mitään sanon. Annan naperon isotella ihan rauhassa!


img_3206.jpg

Kommentoi kirjoitusta.