Päiväkirja
Viikko 29 | Nauttii paijauksesta
Tässä minä köllöttelen iskän kainalossa. Monta kertaa päivässä heitän itseni seljälleni tassut kohti kattoa. Sitten minua kutitellaan ja paijataan masusta. Aamun pitää alkaa aina näillä toimenpiteillä. Nukun yleensä aamuyöstä sängyssä peiton alla, mutta aamulla köllöttelen peiton päällä iskän tai mamin kainalossa ja odotan hiljaa heidän heräämistä. Vasta kun he aukaisevat silmänsä kaivauduin kaulakoloon ja annan pusuja vuorotellen molemmille. Sen jälkeen vähän riehutaan sängyssä. Minä pompin kuin jänöjussi ja jahtaan peiton alla olevaa kättä. Kyllä koiran elämä on mukavaa :)
Viikko 28 | Hammaspesulla
Hip Hei ja hyvää uutta vuotta. Olen päättänyt pitää hyvää huolta upouusista rautahampaistani, jotta voin pureskella luita ja muita puruleluja. Hammaspesu on minusta aivan ihanaa, koska saan pureskella harjaa ja tahna maistuu kanalta. Olen aina ihan intsinä kun mami kaivaa kaapista pesuvehkeet ja hypin kahdella jalalla. Olen oppinut muutaman uuden tempun. Osaan tehdä pari pyörähdystä kahdella jalalla ja odottaa kiltisti vaikka namipala katoaakin iskän mukana toiseen huoneeseen. Haen sen vasta "ole hyvä" komennolla... ainakin melkein aina.
Viikko 26 | Pikkupotilas
Jouduin vielä ennen joulua 21.12 lääkärin vastaanotolle HauMauhun. Minulla oli hammasrivistöt vähän sikin sokin. Kulmahampaita kaksinkappalein kuin maitohampaat eivät tahdonneet irrota. Mami ja iskä ajatteli, että pitäähän ne "legot" saada kuntoon puolivuotispäivän kunniaksi.
Kun huomasin mihin taas tultiin vedin hännän haarojen väliin ja korvat luimuun. Lääkäritäti pisti piikin pyllyyn ja minä huusin lujaa. Se kirveli. Mamille tuli kyynel silmään koska minua sattui. Pääsin Mamin syliin, rauhoittava aine vaikutti nopeasti ja olin ihan vetelä. Hoitaja otti minut syliin ja käski mamin ja iskän kahville. Sitten minut laitettiin unten maille. 6 hammasta poistettiin, jopas tuli taas tilaa suuhun. Sain herätteen ja olin ihan tokkurassa kun minut haettiin pois.
Kuvassa olen vielä ihan väskä ja tassussa side nukutus kanyylin jäljiltä. Äkkiä kyllä valpastuin, koska toimistollamme oli Luca-hauva. Pistin vähän vauhtia tassuihin ja painin Lucan kanssa. Koska en ollut saanut syödä aamulla ahmimme yhdessä Lucan kanssa ruokaa. Sairaslomalla pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin, mutta en malttanut. Sain antibioottikuurin ja kipulääkettä. Pari päivää oli suu vähän arka, muuten meno entisenlaista ja vauhdikasta.
Jouluna oltiin monessa paikassa. Sain paljon lahjoja ja kinkkuakin maistella. Kun muut olivat joulupöydässä minä vahdin kinkkua keittiössä ja vinguin sille. Jos se olisi vaikka tipahtanut eteeni. Naantalissa nuohosin koko ajan lattioita ja pistin suuhuni kaiken mikä eteen tuli. Mami oli ihan hermona, että nielaisen jotain vaarallista. Leikin hippaa ja juoksin mamia karkuun aina kun se yritti saada suusta jotain pois. Uusin suosikkileikkini on kätkeä Dentastixejä ja namipaloja iskän kenkiin kotona. Kun tulimme kotiin löysi iskä kolmesta kengästä ylläreitä.
Viikko 25 | Hyvää Joulua :)
Tässä minä istun päiväkahvilla. Aikamoisen kokoinen latte-muki verrattuna minuun. Olen viipottanut pitkin poikin kaupunkia näin joulun alla. Kävimme Elisan puurojuhlassa ja sain riisipuuroa. Olin tosi kiltisti, sillä olen aamu-uninen ja minut herätettiin sinne väkisin. Tänään veimme joululahjoja Nellille ja Jennalle, eilen Kialle ja Janetelle. Samalla pääsin peuhaamaan heidän kanssa. Suosikkihommaa on kiskoa sukkia ihmisten jaloista. Näytimme myös, että osaan odottaa istuen makupalaa ja ottaa sen vasta "Ole hyvä" komennolla. Vaikka olenkin tosi innokas hyppelijä osaan myös odottaa tarvittaessa. Osaan myös seistä kahdella jalalla vaikka kuinka kauan.
Minun mielestä maailman paras paikka on ihmisten syli. Tekisin kaiken mieluiten sylissä. Nukkuisin, leikkisin ja söisin. Pienenä kun en joskus aamuisin meinannut syödä mami otti minut syliin ja syötti lusikalla. Silloin minä kyllä söin. Kumma kyllä oma äitini ei viihdy ihmisten sylissä. Minä olen sylikoira sanan varsinaisessa merkityksessä. Sylivauvaksikin kutsuttu.
Nyt minä alan jännittämään mitä joulupukki tuo. Hyvää joulua kaikille :)
Viikko 24 | Pikkuinen Joulupukki
Tällä viikolla olen vipeltänyt Joulupukki-takki päällä pitkin kaupunkia. Melkein kaikki ihmiset hymyilevät minulle ja huokailevat ihastuneina. On se vaan kiva tuoda ihmisille hyvä mieli näin joulun alla. Olen aloittanut uuden harrastuksen, nimittäin viherkukkien hoitamisen. Erityisesti Jukkapalmu on päässyt hellään hoivaani. Olen karsinut kuivat lehdet pois, vahingossa on lähtenyt muutama ihan tuorekin.
Minussa on myös hieman vahtikoiraa. Olen päättänyt ilmoittaa koko rapun väelle kun lehdenjakaja yöllä kulkee rapussa. Jostain syystä mami ja iskä ei oikein pidä siitä kun hoidan tehtävääni keskellä yötä. He aikovat ehkä vuokrata minulle sitruunapannan. Onkohan se jotain hyvää?
Kuvassa poseeraan FC Venus-elokuvan julisteen edessä. Kävimme monta kertaa Biorexissa, koska siellä oli kutsuvierasnäytöksiä yrityksille ja olin siellä töiden merkeissä. Lähinnä edustustehtäviä ja työntekijöiden perään katsomista. Koska elokuva liittyy jalkapalloon oli Biorexissakin palloja. Eräs täti potkaisi palloa ja minä komensin, että ei saa koskea.
|