Hanskasen korjaamo
EtusivuHansJensPäiväkirjaKuvagalleriaLinkit

Päiväkirja

Viikko 45 | Pikkuveljeni Jens
Kuva
Sunnuntaina mami ja iskä sai surullisia uutisia kun minun pikkuveljeksi tarkoitetusta mustasta hauvasta ei tulekaan tervettä koiraa. Se ei ole kasvanut kunnolla eikä sitä luovuteta meille. Mami surffaili netissä suruissaan ja löysi Italiasta minulle uuden veljen. Misty Meadow's Chihuahuas kennelistä tulee vitivalkoinen pikkuveikka ja nimeksi tietysti Jens. Meidän perhe on tottunut nopeisiin käännöksiin ja mami lentää 10.5 aamukoneella Roomaan ja nappaa kainaloon 12-viikkoisen Jenskasen ja palaa samalla koneella kotiin. Mamilla on tunti aikaa käydä kentän puolella hakemassa Jens. Meitä on sitten 2 latinoa täällä.
Viikko 44 | Kesä tuli
Kuva
Jippii!

Aurinko paistaa ja minä poika paistattelen päivää milloin veneellä ja milloin mökillä. Viikonloppuna oltiin Siuntiossa ja sain ekaa kertaa juosta koko viikonlopun vapaana. Vähän porukat pelkäsi, että minä lähden viipottamaan. Kyllähän minä kerran luikahdinkin verkkoaidan läpi Danielin perään tielle. Hajuja oli tuhansia ja tein tutkimusmatkoja lähimaastoon. Olin sunnuntaina ihan poikki kun riehuin koko viikonlopun. Tässä kuvassa otan aurinkoa Helsingin edustalla veneellä. Odottelen synttärilahjaksi pelastusliivejä. Saa nähdä löytyykö niin pieniä, hmmm.... Olen oikea merikoira!
Viikko 43 | Vappupainit
Kuva
Olin frendini Lucan kanssa vappupäivänä Kaivopuistossa Ullanlinnanmäellä. Meillä oli oma painimatto, jossa otettiin matsia. Yleisöä riitti ihan mukavasti. Kuvassa Luca esittelee purukalustoaan painimisen ohessa. Välillä saatiin Amandoilta broilerpyöryköitä ja karjalanpiirakkaa. Amandat on aika kivoja mimmejä ja mamikin kuuluu niihin. Ne järkkäilee kaikkia kivoja juttuja ja tekee hyväntekeväisyystempauksia. Vappuna Amandoilla on varmaan Kaivopuiston isoin teltta... tai ainakin eniten herkkuja tarjolla. Taidan mennä ensi vuonnakin!

Mestoilla oli aika paljon väkeä ja muutama rotutoverikin. Minä tapani mukaan haukuin kaikki pystyyn. Olen aika kova kertomaan kantani kovaäänisesti. Kuulemma ei tarvitsisi haukkua niin paljoa. No onhan niitä muutamia kamuja tullut vastaan, joille en hauku. Daniel Spanielille en ole ikinä haukkunut. Luca ja Daniel on mun bestiksiä.

Viikko 42 | After Ski Levillä
Kuva
Lensin pääsiäisen viettoon Leville. Enpä usko, että kovin moni chihu on ollut Vinkkarissa bilettämässä. Siellä eläkeläisetkin tanssi pöydillä monot jalassa. Lento meni muuten oikein hyvin, mutta en oikein tykännyt kun jouduin olemaan penkin alla kassissa. Lentotäti käski. Vähän vinguttuani otin tirsat ja onneksi mami tuikkasi eväsleivän välistä kinkut maistiaisiksi.

Minäpä en joutunut olemaan sekunttiakaan yksin Levillä, koska iskälle tuli kuume ja hän jäi minun kanssa nukkumaan kun muut lähti Hullu Poroon. Mukana oli Sanna ja Tero, joilla on Rocky koira kotona. Aluksi minä vähän murisin heille, mutta Sanna antoi juustoa ja meistä tuli kaverit. Tero yritti aamulla tulla meidän sänkyyn paijaamaan minua ja minä suojelin reviiriä ja ärisin hänelle. Sunnuntaina käveltiin mökiltä pari kilsaa After Skiihin. Minä poika painelin polleana pilotti päällä Levikeskukseen. Join tuopista vettä ja tanssin mamin kanssa. Kun lennettiin takaisin tungin väkisin kassista mamin syliin ja nyt lentotädit eivät huomanneet minua. Sain katsella osan matkasta ulos. Näin pilvien yläpuolelle.

Minusta tulee isoveli. Chihuahua Jens on nyt kolmeviikkoinen ja tulee meille toukokuussa. Se on sellainen musta pötkö. Kivaa saada leikkikaveri, jonka kanssa voi riehua kybällä. Aion opettaa kukkien hoitoa ja lehtien lukemista hänelle. Jostain syystä ne harrastukset eivät sovi mamin mukaan minulle.
Viikko 38 | Kuvassa on äitini
Kuva
Tässä kuvassa on äitini Macy. Olemme normaalia pitkäjalkaisempaa sakkia. Aika monilla lajitovereilla on lyhyempi ja tanakampi olemus. Kyllä minäkin syön ihan hyvin, mutta ilmeisesti kilot eivät kerry vatsanseudulle. Vähän pitäisi saada lisää massaa ettei kylkiluut törrötä. Aika nopeasti äitini palautui synnytyksestä, koska kuvassa hän on tosi sutjakkana. Pikkusiskoni näyttää kuvassa takamusta.

Minulla on taas uhmaikä ja kevättä rinnassa. Sekoan täysin kun menen Daniel Spanielin luokse. Olen oikea painajainen ja roikun koko ajan Danielin niskassa ja hännässä. Daniel on niin kiltti ettei oikein osaa komentaa. Viime aikoina se on kuitenkin tuhahdellut kun seison kukkona tunkiolla hänen päällä. Tänään jouduin 8 kertaa jäähylle iskäni toimesta kun en antanut hetkenkään rauhaa Danielille. Minä olen kuulemma kovapäinen ja sinnikäs.